Uusi verkkokurssi madaltamaan johtajien viestimiskynnystä

24.11.2017

Johtajien viestinnällä suuri vaikutus koko kansantalouteen

Suomalaiset johtajat eivät tuoreen tutkimuksen mukaan ole aktiivisia viestijöitä. Kun he löytävät itselleen luontevammat tavat dialogiin, on sillä esimerkin ja skaalautumisen kautta merkittävä vaikutus koko kansantalouteemme”, uskoo johtajuuden murroksesta väitellyt KTT Jukka Saksi.

Moni johtaja on jo kiinnittänyt huomiota johtajuusviestintäänsä

Jukka Saksi on herättänyt sadoissa johtajissa viestintähalukkuutta perustamansa Johtaja on Media! -konseptin kautta. Hän näkee valoa tunnelin päässä. ”Kolmessa vuodessa on menty selkeästi eteenpäin. Erityisesti kokeneet yritysjohtajat, virkamiehet ja kuntapäättäjät ovat kiinnittäneet huomiota johtajuusviestintäänsä". Saksin mukaan muutos liittyy siihen, että johtajat ovat oivaltaneet mediallistumisen vaikutuksia omaan sekä organisaationsa maineeseen ja tuloksiin.

Ei ole yhtä stereotyyppistä johtajan viestintätapaa

Saksin mukaan erityisesti sosiaalisen median arvaamattomuus mietityttää. Johtajat pohtivat kannattaako siihen käyttää aikaansa. Myös viestinnälliset virheet pelottavat eikä eri some-kanavien eroja tunnisteta.

Edelleen vallalla käsityksiä, että johtajilla olisi tietty stereotyyppinen viestintäihanne. Sen Saksi kumoaa. ”Jokainen johtaja voi rakentaa oman tapansa dialogiin sidosryhmiensä kanssa. Oleellista on tunnistaa omat vahvuudet ja olla nöyrä arvoille sekä kulttuurille.”

Mediana yritys ottaa paremman otteen tulevaisuudestaan

Saksi uskoo, että suomalaisten yritysjohtajien löytäessä itselleen luontevammat tavat hyödyntää johtajuusviestintää, saadaan merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. ”Ylin johto on avainasemassa, että yritys alkaa viestimään suuntaa, osoittaa johtajuutta ja löytää oman tapansa auttaa. Kun yrityksistä rakentuu medioita, ovat ne kiinnostavampia ja saavat paremman otteen asiakkaistaan. Sitä kautta vaikutetaan suoraan niiden tuloksiin.”

Uusi verkkokurssi madaltaa johtajan kynnystä oppia viestimään

Saksi sanoo, että johtajien kynnys osallistua viestinnän valmennuksiin on osittainen este uudistumiselle. Apua ongelmaan 20.12.2017 alkaa "Menesty monikanavaisena johtajana" -verkkokurssi, jonka avulla johtajat voivat opiskella itsenäisesti. Kehitystyöhön ovat osallistuneet 25 yrityspäättäjää, jotka ovat pääseet kommentoimaan ja ideoimaan kurssin sisältöä.

Black Weekend -alennus -35 %

Verkkokurssin hinta on 590 € + alv. 24.-26.11.2017 ostaja saa -35% alennusksen käyttämällä alennuskoodia BLACKWEEKEND. 

Verkkokurssin sisältö ja Oppia.fi -portaalista

Jukka Saksi kertoo lisätietoa verkkokurssista ”Menesty monikanavaisena johtajana” 

Jukka Saksi

Johtaja on Media! Oy

+358 40 501 8357

jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

www.johtajaonmedia.fi

@JohtajaonMedia

 

      Yhteistyössä: 

 

      Seuraa Johtaja on Media! -dialogia somessa